Viimeaikainen keskustelu sosiaalisesta mediasta on mennyt pöpelikköön samalla tavalla kuin solifer-mopo nuoruudessa. Somen evankelistat polttavat jokaisen kritiikkiä esittävän digitaalisella roviolla ja nopeasti.
Hyvä esimerkki tästä sosiaalisen median evankelistojen stalinistisuudesta oli Hanna Rajalahden Facebookia käsittelevän jutun kommentointi. Talouselämässä ollut juttu oli itse asiassa virkistävä. Erityisesti siinä mielessä, ettei ääneen päästetty jotakin digitaalisen median konsulttia kertomaan, kuinka yrityksen liiketoiminta loppuu ellei se lähde mukaan naamakirjaan.
Jutun vasta-argumentointi kuulosti samanlaiselta kuin aikanaan suomalaisten stalinistien puheet Neuvostoliittoa vastaan esitettyyn kritiikkiin. On todella älykästä perustella Rajalahden jutun huonoutta sillä, ettei kyseinen toimittaja ole aktiivinen Facebookin käyttäjä. Tällä samalla logiikalla 90 prosenttia kaikista median jutuista voitaisiin heittää roskakoriin. Tietääkseni journalismin peruslähtökohtana ei ole omakohtaiset kokemukset, vaan erilaisten asioiden havainnointi, raportointi ja parhaassa tapauksessa analysointi.
Toinen evankelistojen kritiikin kohde oli se, että jutussa oli asiavirheitä, kuten Facebook-käyttäjien määrä. Onko tuo nyt suuri synti, jos jutussa kerrotaan FB-käyttäjien määräksi miljoona jos se todellisuudessa on liki puolitoista miljoonaa. Nimittäin FB-uskovaisia vaivaa lukujen näköharha. Facebookissa ei ole tietääkseni yhtään yhteisöä tai ryhmää, joka olisi 1,5 miljoonan tahi miljoonan kokoinen. On turha puhua 500 miljoonasta käyttäjästä, jos sellaista populaa ei kukaan ole kerralla saavuttanut. Markkinoinnin näkökulmasta luvuilla fuulaaminen on kuin kusisi pakkasessa housuunsa. Ei paljon lämmitä!
Jouni Heinonen
PS: Kriitikoille tiedoksi: Olen Facebookissa ja minut löytää myös Twitteristä nimellä mainemies.
sunnuntaina 5. syyskuuta 2010
maanantaina 30. elokuuta 2010
Artisti maksaa
Taiteiden yönä keskustelu St. Urho’s Pubin pöydässä kääntyi median toimintaan. Seurassani oli pari levyttänyttä muusikkoa ja yksi nimekäs säveltäjä. Toisella muusikolla oli ongelma. Häneen oli otettu yhteyttä eräästä musiikkialan mediasta ja ehdotettu seuraavaa: perussumman maksamalla artisti voisi saada levynsä arvostelun julkaistua ja pienellä lisärahoituksella säätää levyarvostelua positiiviseen suuntaan.
Ei, onneksi kyse ei ollut mistään arvostetusta sanoma- tai aikakauslehdestä. Tarina sai minut kuitenkin miettimään median toimintaa ja muutosta. Samanlaisia juttuja kun kuulee mediasuhdevalmennuksissa viikoittain. Joskus kyse on itäeurooppalaisesta sanomalehdestä tai suomalaisesta paikallislehdestä, mutta useimmiten jonkun toimialan erikoislehdestä, trade pressistä. Näissä medioissa ”Kiinan muuri”, joka ennen erotti toimituksen ja ilmoitusmyynnin, on murtunut. Rahalla saa.
Useimmiten meno ei ole yhtä avointa ja törkeää kuin alun esimerkissä. Yrityksen vain annetaan ymmärtää, että lehdessä mainostamalla toimituskin kiinnostuu tekemään positiivisia juttuja. Häveliäisyyssyistä ilmoitus ja juttu taitetaan tietysti eri puolille lehteä.
Mediat myyvät itsensä ja riskeeraavat uskottavuutensa. Miksi?
Siksi, että median perinteinen ansaintalogiikka on murenemassa. Tähän mennessä tiedonvälityksen portinvartijoina toimivat mediat ovat saaneet tulonsa toisaalta vastaanottajilta, jotka maksavat saamistaan sisällöistä, ja toisaalta yrityksiltä, jotka maksavat saamistaan kuluttajakontakteista.
Yhä useampi jättää lehtensä tilaamatta ja lukee uutisensa ilmaiseksi netistä. Vaikka mediamogulit pitävät yllä virallista optimismia sen suhteen, että verkkouutisista joskus vielä maksetaan, merkkejä siitä ei ole nähtävissä.
Mediamainonta puolestaan romahti laman aikana syvemmälle kuin koskaan. Moni arvelee, ettei se enää koskaan palaa huippuvuosien tasolle, sillä laman aikana yritykset havahtuivat käyttämään maksetun median rinnalla kustannustehokkaampia ”ansaitun median” muotoja – esimerkiksi PR:ää ja sosiaalista media.
Suurin osa medioista yrittää pärjätä haastavassa tilanteessa karsimalla kuluja ja tehostamalla toimintaa. Ne pitävät edelleen kiinni journalistisesta etiikasta ja sisällön tasosta, vaikka toimituksissa yhä harvemmat tekevät yhä enemmän.
Toisissa toimituksissa seinältä revityt journalistin ohjeet löytävät uuden käyttötarkoituksen vessassa. Ja ostetut arvostelut täyttävät palstat. Vaikkapa näin. (Perushinta 1500, kursivoiduista adjektiiveista lisäksi à 100 euroa).
”Virtanen (nimi muutettu) on niin monipuolinen muusikko, että hän pystyy eläytymään säveltäjäneron sieluun ja toistavan konserton emotionaalisesti ja juuri niin kuin musiikki on kirjoitettu. Etenkin hitaassa osassa hän tavoittaa lähes aineettoman materian täyttämällä korvien välin enkelimäisellä musiikilla. Kouraisevan sielukas tulkinta nostaa Virtasen maailman fagotistien ensiriviin.”
Jarno Forssell
Ei, onneksi kyse ei ollut mistään arvostetusta sanoma- tai aikakauslehdestä. Tarina sai minut kuitenkin miettimään median toimintaa ja muutosta. Samanlaisia juttuja kun kuulee mediasuhdevalmennuksissa viikoittain. Joskus kyse on itäeurooppalaisesta sanomalehdestä tai suomalaisesta paikallislehdestä, mutta useimmiten jonkun toimialan erikoislehdestä, trade pressistä. Näissä medioissa ”Kiinan muuri”, joka ennen erotti toimituksen ja ilmoitusmyynnin, on murtunut. Rahalla saa.
Useimmiten meno ei ole yhtä avointa ja törkeää kuin alun esimerkissä. Yrityksen vain annetaan ymmärtää, että lehdessä mainostamalla toimituskin kiinnostuu tekemään positiivisia juttuja. Häveliäisyyssyistä ilmoitus ja juttu taitetaan tietysti eri puolille lehteä.
Mediat myyvät itsensä ja riskeeraavat uskottavuutensa. Miksi?
Siksi, että median perinteinen ansaintalogiikka on murenemassa. Tähän mennessä tiedonvälityksen portinvartijoina toimivat mediat ovat saaneet tulonsa toisaalta vastaanottajilta, jotka maksavat saamistaan sisällöistä, ja toisaalta yrityksiltä, jotka maksavat saamistaan kuluttajakontakteista.
Yhä useampi jättää lehtensä tilaamatta ja lukee uutisensa ilmaiseksi netistä. Vaikka mediamogulit pitävät yllä virallista optimismia sen suhteen, että verkkouutisista joskus vielä maksetaan, merkkejä siitä ei ole nähtävissä.
Mediamainonta puolestaan romahti laman aikana syvemmälle kuin koskaan. Moni arvelee, ettei se enää koskaan palaa huippuvuosien tasolle, sillä laman aikana yritykset havahtuivat käyttämään maksetun median rinnalla kustannustehokkaampia ”ansaitun median” muotoja – esimerkiksi PR:ää ja sosiaalista media.
Suurin osa medioista yrittää pärjätä haastavassa tilanteessa karsimalla kuluja ja tehostamalla toimintaa. Ne pitävät edelleen kiinni journalistisesta etiikasta ja sisällön tasosta, vaikka toimituksissa yhä harvemmat tekevät yhä enemmän.
Toisissa toimituksissa seinältä revityt journalistin ohjeet löytävät uuden käyttötarkoituksen vessassa. Ja ostetut arvostelut täyttävät palstat. Vaikkapa näin. (Perushinta 1500, kursivoiduista adjektiiveista lisäksi à 100 euroa).
”Virtanen (nimi muutettu) on niin monipuolinen muusikko, että hän pystyy eläytymään säveltäjäneron sieluun ja toistavan konserton emotionaalisesti ja juuri niin kuin musiikki on kirjoitettu. Etenkin hitaassa osassa hän tavoittaa lähes aineettoman materian täyttämällä korvien välin enkelimäisellä musiikilla. Kouraisevan sielukas tulkinta nostaa Virtasen maailman fagotistien ensiriviin.”
Jarno Forssell
maanantaina 23. elokuuta 2010
Vihreä moottoritie olisi kuuma
Suomi sai viime viikolla maailmanlaajuista huomiota. Brändityöryhmä iloitsi ja yleinen mielipide oli, että Suomen maine nousi kohisten. Poikkeuksiakin toki oli, "nyt ei voi olla laskut kohillaan, eihän myö olla mittään". Joka tapauksessa, Newsweekin rankkaukset esimerkiksi Suomen erinomaisesta koulujärjestelmästä perustuvat faktoihin. Siihen hienoon työhön, jota Suomessa on tehty.
Maineenhallinnan näkökulmasta tämä jälleen kerran todisti sen, että maineen rakentaminen ja hallinta perustuu aina todelliseen toimintaan. Asia, joka jopa alan ammattilaisilta tuppaa unohtumaan.
Tälläkin hetkellä maassamme kokoontuu kymmeniä jos ei satoja "brändityöryhmiä" pohtimassa tuotteiden, yritysten, yhteisöjen ja kansallisen tason brändien luomista ja/tai parantamista. Suomen tulevaisuutta rakennetaan esimerkiksi eri tahoilla toimivien ympäristöteknologioihin liittyvien hankkeiden parissa. Tavoitteet ja odotukset ovat kovat: profiloida Suomi kansainvälisesti tunnetuksi ympäristöteknologian osaajaksi. Käytettävissä olevat resurssit kansainvälisen tunnettuuden rakentamiseksi ovat asia erikseen...mutta ne teot. Samaan aikaan kun tavoittelemme mainetta cleantech-maana, niitämme maailmalla mainetta ydinvoimapäätöksillä ja teemme ratkaisuja, jotka perustuvat pääasiassa nykyisten rakenteiden ylläpitämiseen. Lobbarit ovat tehneet työnsä hyvin, se myönnettäköön.
Kansallisiin strategioihin kirjatut tavoitteet vaatisivat kuitenkin tekoja nyt. Vahvempi panostaminen esimerkiksi uusiutuvien energioiden käytön lisäämiseksi loisi pohjaa alan yritysten kasvumahdollisuuksille Suomessa ja rakentaisi Suomen cleantech-alan liiketoimintaa tukevaa mainetta maailmalla. Tarvitsemme tekoja, näyttöjä, referenssejä. Tehdään niitä vihreitä moottoriteitä eikä vain puhuta niistä.
Katja Espo
Maineenhallinnan näkökulmasta tämä jälleen kerran todisti sen, että maineen rakentaminen ja hallinta perustuu aina todelliseen toimintaan. Asia, joka jopa alan ammattilaisilta tuppaa unohtumaan.
Tälläkin hetkellä maassamme kokoontuu kymmeniä jos ei satoja "brändityöryhmiä" pohtimassa tuotteiden, yritysten, yhteisöjen ja kansallisen tason brändien luomista ja/tai parantamista. Suomen tulevaisuutta rakennetaan esimerkiksi eri tahoilla toimivien ympäristöteknologioihin liittyvien hankkeiden parissa. Tavoitteet ja odotukset ovat kovat: profiloida Suomi kansainvälisesti tunnetuksi ympäristöteknologian osaajaksi. Käytettävissä olevat resurssit kansainvälisen tunnettuuden rakentamiseksi ovat asia erikseen...mutta ne teot. Samaan aikaan kun tavoittelemme mainetta cleantech-maana, niitämme maailmalla mainetta ydinvoimapäätöksillä ja teemme ratkaisuja, jotka perustuvat pääasiassa nykyisten rakenteiden ylläpitämiseen. Lobbarit ovat tehneet työnsä hyvin, se myönnettäköön.
Kansallisiin strategioihin kirjatut tavoitteet vaatisivat kuitenkin tekoja nyt. Vahvempi panostaminen esimerkiksi uusiutuvien energioiden käytön lisäämiseksi loisi pohjaa alan yritysten kasvumahdollisuuksille Suomessa ja rakentaisi Suomen cleantech-alan liiketoimintaa tukevaa mainetta maailmalla. Tarvitsemme tekoja, näyttöjä, referenssejä. Tehdään niitä vihreitä moottoriteitä eikä vain puhuta niistä.
Katja Espo
torstaina 24. kesäkuuta 2010
Vanhanen lähtee vaikuttamaan muille kentille
Matti Vanhanen ilmoitti eilen jättävänsä eduskunnan siirtyäkseen Perheyritysten liiton toimitusjohtajaksi. Miksi? Uskooko Vanhanen, että vaikutusmahdollisuudet ovat sittenkin suuremmat pylväsrivin toisella puolella?
Perheyritysten liitto keräsi muutama vuosi sitten kyseenalaista julkisuutta ujuttautumalla sinne, minne kukaan ei yleensä pääse. Liitto oli paikalla, kun edellistä hallitusohjelmaa laadittiin ja sen jälkeen kaikki tuntuukin menneen näppärästi heidän suunnitelmiensa mukaan (Lobbarin tähtäimessä, Ahonen & Hanska 2010, pro gradu). Perheyritysten liittoa voidaankin pitää lobbauksen ääriesimerkkinä.
Ovatko läpinäkyvyys ja maan tavan muuttuminen vain sanahelinää, jota lipsautellaan haastattelukommentteihin vaalirahakohun jälkimainingeissa? On yksi asia käydä keskusteluja eri tahojen kanssa ja toinen tehdä päätöksiä yhdessä heidän kanssaan. Ensimmäinen on ehdoton välttämättömyys, toinen demokratiaa heikentävä surullinen tosiasia. Ei ihme, että syntyy vaikutelma siitä, että päätökset tehdään jossain muualla kuin eduskunnan sisällä. Eikä Vanhasen päätös tätä ajatusta ainakaan murenna.
Pohjoisrannan blogi jää kesätauolle! Hyvää kesää kaikille!
Katariina Ahonen
Perheyritysten liitto keräsi muutama vuosi sitten kyseenalaista julkisuutta ujuttautumalla sinne, minne kukaan ei yleensä pääse. Liitto oli paikalla, kun edellistä hallitusohjelmaa laadittiin ja sen jälkeen kaikki tuntuukin menneen näppärästi heidän suunnitelmiensa mukaan (Lobbarin tähtäimessä, Ahonen & Hanska 2010, pro gradu). Perheyritysten liittoa voidaankin pitää lobbauksen ääriesimerkkinä.
Ovatko läpinäkyvyys ja maan tavan muuttuminen vain sanahelinää, jota lipsautellaan haastattelukommentteihin vaalirahakohun jälkimainingeissa? On yksi asia käydä keskusteluja eri tahojen kanssa ja toinen tehdä päätöksiä yhdessä heidän kanssaan. Ensimmäinen on ehdoton välttämättömyys, toinen demokratiaa heikentävä surullinen tosiasia. Ei ihme, että syntyy vaikutelma siitä, että päätökset tehdään jossain muualla kuin eduskunnan sisällä. Eikä Vanhasen päätös tätä ajatusta ainakaan murenna.
Pohjoisrannan blogi jää kesätauolle! Hyvää kesää kaikille!
Katariina Ahonen
torstaina 10. kesäkuuta 2010
Kahvia, kiitos!
Helsingin Sanomat julkaisi 2.6.2010 seuraavan uutisen: ”Kahvila Strindberg lopettaa Pohjoisesplanadilla”. Siitä se alkoi.
Uutinen kirvoitti yhdessä vuorokaudessa yhteensä 193 viestiä Helsingin Sanomien keskustelupalstalle. Ravintola sai omat ”Pelastakaamme Strindberg” -fanisivut Facebookiin, ja alle viikossa sivuilla oli kannattajia jo reilut 3 700. Verkossa olevan adressin Strindbergin puolesta allekirjoitti samassa ajassa yli 2 000 henkeä.
Kahvila lopettaa toimintansa Helsingissä, big deal?
Vaan kun se on. Miksi? Siksi, että Suomen suurimmassa kaupungissa on vain kourallinen viihtyisiä ja eurooppalaistyylisiä kahviloita – jos sitäkään – ja nyt yhtä näistä vähistäkin ollaan viemässä meiltä pois.
Elävään ja viihtyisään kaupunkikulttuuriin kuuluvat olennaisena osana kahvilat ja niiden terassit. On hämmästyttävää, että Helsingissä on edelleen niin vähän kahviloita, vaikka suomalaiset ovat tunnetusti kahvikansaa.
Kaupunkilaisten valtaisa aktivoituminen ja vastarinta Strindbergin lopettamisuutisen kohdalla osoittavat, että kahvilat ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa kaupunkikulttuurissa ja kansa haluaa pitää niistä kiinni. Kysyntä ja tarjonta eivät selvästikään kohtaa, kun yhden kahvilan lopettaminen saa aikaan näin valtaisan kohun.
Café Strindberg ja kaupunkilaiset: älkää luovuttako! Helsingistä löytyy varmasti toinenkin vuokranantaja, joka osaa arvostaa tyylikästä kahvilaa ja sen mukanaan tuomia 400 000 vuotuista asiakasta.
Eeva Taro
Uutinen kirvoitti yhdessä vuorokaudessa yhteensä 193 viestiä Helsingin Sanomien keskustelupalstalle. Ravintola sai omat ”Pelastakaamme Strindberg” -fanisivut Facebookiin, ja alle viikossa sivuilla oli kannattajia jo reilut 3 700. Verkossa olevan adressin Strindbergin puolesta allekirjoitti samassa ajassa yli 2 000 henkeä.
Kahvila lopettaa toimintansa Helsingissä, big deal?
Vaan kun se on. Miksi? Siksi, että Suomen suurimmassa kaupungissa on vain kourallinen viihtyisiä ja eurooppalaistyylisiä kahviloita – jos sitäkään – ja nyt yhtä näistä vähistäkin ollaan viemässä meiltä pois.
Elävään ja viihtyisään kaupunkikulttuuriin kuuluvat olennaisena osana kahvilat ja niiden terassit. On hämmästyttävää, että Helsingissä on edelleen niin vähän kahviloita, vaikka suomalaiset ovat tunnetusti kahvikansaa.
Kaupunkilaisten valtaisa aktivoituminen ja vastarinta Strindbergin lopettamisuutisen kohdalla osoittavat, että kahvilat ovat lunastaneet paikkansa suomalaisessa kaupunkikulttuurissa ja kansa haluaa pitää niistä kiinni. Kysyntä ja tarjonta eivät selvästikään kohtaa, kun yhden kahvilan lopettaminen saa aikaan näin valtaisan kohun.
Café Strindberg ja kaupunkilaiset: älkää luovuttako! Helsingistä löytyy varmasti toinenkin vuokranantaja, joka osaa arvostaa tyylikästä kahvilaa ja sen mukanaan tuomia 400 000 vuotuista asiakasta.
Eeva Taro
perjantaina 4. kesäkuuta 2010
Kerjäläisten valtakunta
Romanian romanikerjäläiset ovat viime kuukausina kirvoittaneet ärhäköitä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Kansalaisten näkemykset ovat aaltoilleet virallisen kerjäysluvan myöntämisestä aina kansanedustaja Kimmo Sasin suosimiin erikseen merkittyihin kerjäämisalueisiin. Nyt huomattava osa kansanedustajista vaatii kerjäämisen kieltämistä julkisilla paikoilla, mikä on saanut ihmisoikeusaktivistit vauhkoontumaan.
Vallitsevaa keskustelua leimaa selkeästi keskittyminen kerjäläisongelman seurauksien hoitoon, eikä ongelman syihin ja sen ratkaisemiseen.
Romania on köyhimpiä EU-maita ja on varmasti totta, että romanien asema ei maassa ole helppo. Romaniassa ei kuitenkaan ole sotatilaa, mikä perustelisi romaneille pakolaisen aseman. Toisaalla vaakakupissa painaa työvoiman vapaa liikkuvuus, millä pyritään vahvistamaan EU:n talousaluetta. Puhutaan kuitenkin työvoimasta.
Romanikysymystä ei voi sysätä EU:n harteille, koska kysymys on sekä kansallinen että EU-tasoinen. Suomen on kyettävä tekemään itsenäisiä päätöksiä, jotka edesauttavat maamme viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Ongelmiin pitää puuttua paikan päällä, eikä sysätä niitä muiden EU-valtioiden harteille. Suomen osalta tämä tarkoittaa kerjäämisen kieltämisestä. Samalla Suomen on osallistuttava aktiivisesti romanikysymyksen selvittämiseen EU-tasolla ja kannettava vastuunsa EU-tasolla näiden ihmisten auttamiseksi. Avainasemassa on Romanian valtion ihmisoikeus- ja sosiaalipolitiikkaan vaikuttaminen.
Kerjäämisen kielto ei poista ongelmia kokonaan, mutta se on selkeä osoitus lainvastaisesta toiminnasta. Kriminalisointini ei estä myymälävarkauksia eikä pidä rattijuoppoja poissa teiltä. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi edellä mainittujen asioiden salliminen lisäisi varkauksia ja rattijuoppojen määrä liikenteessä lähtisi nousuun. Sama pätee kerjäämiseen. Mikäli kerjäämiselle ei tehdä ajoissa mitään, tulee kerjäläisistä pysyvä osa kaupunkikuvaamme ja mukana seuraavat kerjäläisyyden moninaiset lieveilmiöt kuten järjestäytynyt rikollisuus. Näin on käynyt Euroopan muissa suurkaupungeissa.
Jämäkkä ja suoraselkäinen toiminta on samalla vastuullista toimintaa. Jälleen kerran on kuitenkin vaara, että populistinen, kaikkea ymmärtävä hyväuskoinen hymistely kasvattaa kotipihoillemme todellisen ongelman ennen kuin asialle tehdään mitään. Uskon, että omantunnon ääntä kuuntelemalla kansalaiset osaavat tehdä oikean ratkaisun.
Tommi Siikaniva
Vallitsevaa keskustelua leimaa selkeästi keskittyminen kerjäläisongelman seurauksien hoitoon, eikä ongelman syihin ja sen ratkaisemiseen.
Romania on köyhimpiä EU-maita ja on varmasti totta, että romanien asema ei maassa ole helppo. Romaniassa ei kuitenkaan ole sotatilaa, mikä perustelisi romaneille pakolaisen aseman. Toisaalla vaakakupissa painaa työvoiman vapaa liikkuvuus, millä pyritään vahvistamaan EU:n talousaluetta. Puhutaan kuitenkin työvoimasta.
Romanikysymystä ei voi sysätä EU:n harteille, koska kysymys on sekä kansallinen että EU-tasoinen. Suomen on kyettävä tekemään itsenäisiä päätöksiä, jotka edesauttavat maamme viihtyvyyttä ja turvallisuutta. Ongelmiin pitää puuttua paikan päällä, eikä sysätä niitä muiden EU-valtioiden harteille. Suomen osalta tämä tarkoittaa kerjäämisen kieltämisestä. Samalla Suomen on osallistuttava aktiivisesti romanikysymyksen selvittämiseen EU-tasolla ja kannettava vastuunsa EU-tasolla näiden ihmisten auttamiseksi. Avainasemassa on Romanian valtion ihmisoikeus- ja sosiaalipolitiikkaan vaikuttaminen.
Kerjäämisen kielto ei poista ongelmia kokonaan, mutta se on selkeä osoitus lainvastaisesta toiminnasta. Kriminalisointini ei estä myymälävarkauksia eikä pidä rattijuoppoja poissa teiltä. Uskon kuitenkin, että esimerkiksi edellä mainittujen asioiden salliminen lisäisi varkauksia ja rattijuoppojen määrä liikenteessä lähtisi nousuun. Sama pätee kerjäämiseen. Mikäli kerjäämiselle ei tehdä ajoissa mitään, tulee kerjäläisistä pysyvä osa kaupunkikuvaamme ja mukana seuraavat kerjäläisyyden moninaiset lieveilmiöt kuten järjestäytynyt rikollisuus. Näin on käynyt Euroopan muissa suurkaupungeissa.
Jämäkkä ja suoraselkäinen toiminta on samalla vastuullista toimintaa. Jälleen kerran on kuitenkin vaara, että populistinen, kaikkea ymmärtävä hyväuskoinen hymistely kasvattaa kotipihoillemme todellisen ongelman ennen kuin asialle tehdään mitään. Uskon, että omantunnon ääntä kuuntelemalla kansalaiset osaavat tehdä oikean ratkaisun.
Tommi Siikaniva
maanantaina 24. toukokuuta 2010
Onnea Metso!
Metson vuosikertomus palkittiin listayhtiöistä parhaimpana Procomin järjestämässä vuosikertomusseminaarissa torstaina 20. toukokuuta. Oli varsin opettavaista olla mukana arvioimassa kisaan osallistuneiden yritysten raportteja maineen, yrityskuvan ja strategian näkökulmasta.
Metson kertomus rakentaa onnistuneesti kuvaa yhtiöstä aidosti globaalina ja joustavana teknologiakonsernina. Mainenäkökulmasta katsottuna kertomuksessa korostuu yhtiön muutos- ja kehityskyky. ”Maailma vaikuttaa meihin - me vaikutamme maailmaan."
Vuosikertomuksia tekevien kannattaa benchmarkata Metsoa erityisesti sen suhteen, miten strategia ja toimintaympäristö esitellään kertomuksessa. Strategiaosuus on todella laaja ja informatiivinen, mutta samalla havainnollinen. Osiossa kuvataan hienosti maailmanlaajuisen toimintaympäristön megatrendejä ja niiden vaikutusta Metson kehitykseen. Yhtiön vahvuudet, taloudelliset tavoitteet ja tavoitteiden saavuttaminen on niin ikään kiteytetty strategiaosuudessa.
Onnittelut Metson vuosikertomustiimille! Kerta kaikkiaan upeaa työtä.
Metso sai tunnustusta raportoinnistaan myös aiemmin keväällä, jolloin yhtiö palkittiin parhaana Corporate Governance -raportoijana yhdessä Cramon ja Marimekon kanssa.
Saija Serpola
Metson kertomus rakentaa onnistuneesti kuvaa yhtiöstä aidosti globaalina ja joustavana teknologiakonsernina. Mainenäkökulmasta katsottuna kertomuksessa korostuu yhtiön muutos- ja kehityskyky. ”Maailma vaikuttaa meihin - me vaikutamme maailmaan."
Vuosikertomuksia tekevien kannattaa benchmarkata Metsoa erityisesti sen suhteen, miten strategia ja toimintaympäristö esitellään kertomuksessa. Strategiaosuus on todella laaja ja informatiivinen, mutta samalla havainnollinen. Osiossa kuvataan hienosti maailmanlaajuisen toimintaympäristön megatrendejä ja niiden vaikutusta Metson kehitykseen. Yhtiön vahvuudet, taloudelliset tavoitteet ja tavoitteiden saavuttaminen on niin ikään kiteytetty strategiaosuudessa.
Onnittelut Metson vuosikertomustiimille! Kerta kaikkiaan upeaa työtä.
Metso sai tunnustusta raportoinnistaan myös aiemmin keväällä, jolloin yhtiö palkittiin parhaana Corporate Governance -raportoijana yhdessä Cramon ja Marimekon kanssa.
Saija Serpola
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
